Uuden puheenjohtajan tervehdys
Arvoisat upseeriveljet ja – sisaret!
Näin vuoden aluksi toivotan teille kaikille hyvää, turvallista, onnellista ja tervettä vuotta 2021. Kerhomme syyskokouksessa minut valittiin kerhomme uudeksi puheenjohtajaksi. Kiitän edelleen saamastani luottamuksesta em. tehtävän hoitamiseen. Otan tehtävän vastaan nöyrästi, mutta myös innokkaasti. Siirtymistäni tähän haasteellisen tehtävään helpottaa ratkaisevasti se, että kerhomme tilannen kokonaisuudessaan on hyvä. Edelliset hallitukset Ahdin johdolla ovat tehneet todella hyvää työtä.
Toimintamme jatkuu syyskokouksessa hyväksytyn toimintasuunnitelman mukaisesti. Tulemme jatkossakin toimimaan ns. vahvuuksiemme kautta. Perinteiset kuukausikokoukset /reserviupseeri-illat erinomaisineen maanpuolustusaiheisinen esitelmineen jatkuvat edelleen kuukauden viimeisenä torstaina. Jatkamme myös aktiivista tiedottamistamme jäsenkirjeen muodossa. Kyseinen kirje on sisältänyt referaatin reserviupseeri-illan esitelmästä. Se on pitänyt sisällään laajan katsauksen maanpuolustukseen liittyvistä ajankohtaisista asioista. Tiedotteessa on myös käsitelty kerhomme toimintaan liittyviä uutisia. Vahvuuksiamme on myös ampumatoiminta. Me olemme hyvässä asemassa moneen muuhun kerhoon verrattuna, sillä meillä on vakituinen viikoittainen ampumavuoro Tikkurilan Urheilutalon ampumaradalla. Meillä on myös hyvä ja monipuolinen kalusto erilaisten ammuntojen harrastamiseen. Ammattitaitoiset ammunnanvalvojamme ovat valmiita opastamaan ensikertalaisia turvalliseen aseenkäsittelyyn ja ammuntaan. Tämä on varmasti yksi mahdollisuus nuorten upseerien rekrytointiin sekä aktivointiin kerhossamme. Ampumaan ovat kaikki tervetulleita ns. matalalla kynnyksellä olit sitten aloittelija tai jo ammuntaa enemmän harrastanut. Toiminta ampumaradalla on rentoa, mutta turvallista.
Toivokaamme myös, että viimeisen vuoden meitä vaivannut koronavirus saadaan myös tulevan vuoden aikana lannistettua. Tehtävä on kuitenkin vielä kesken ja vaatii meiltä jokaiselta ponnisteluja yhteisen vihollisemme taltuttamisessa.
Liitän loppuun lyhyen lainauksen Tasavaltamme presidentin Sauli Niinistön Uudenvuoden puheesta:
“Vaikka väsymys jo painaa, vielä on löydettävä voimia jatkaa.
Koettelemus kun ei ole ohi. Rokotteet luovat jo toivoa, mutta poikkeukselliset olot jatkuvat parhaassakin tapauksessa vielä kuukausia. Rajoituksista päästään vain rajoituksia noudattamalla. Rokotteista on apua vain rokotukset ottamalla.
Yhteinen tulevaisuutemme rakennetaan jokaisen yksilön teoilla, tässä ja nyt. Myös vastuu on yhteinen”
Mikko Maunuksela
puheenjohtaja
Viimeisimmät kommentit